Ikävyys

Huomenna on ystävänpäivä, ja mulla on ihan hirvee ikävä mun ystäviä!

Oon aina viettäny tosi paljon aikaa mun kavereiden kanssa, mut just äsken, kun lueskelin mun vanhoja blogitekstejä tajusin miten paljon niiden kanssa oikeesti olin. Saatoin olla pois kotoa viikkoja, kun majailin Kristan luona ja ties missä muualla oon viime vuosina viipotellu haha.

Täällä mä en tunne enkä tiiä ketään, ei sitä hirveesti kassajonossa tutustu ihmisiin. Mulle ei ollu yhtään luonnollista olla yksin ja varmaan viimeiset asiat, mitä olisin tehnyt yksin on mennä kahvilaan istumaan tai mennä yksin elokuviin. Täällä mä oon tehny ne molemmat. Kahvilaan meen ihan suotta, istun alas ja näprään vaikka sitä takin taskussa olevaa kännykkää. Oon tottunu olemaan yksin ja vähän jopa nauttimaan siitä. Käyn kahvilla, syömässä, shoppailemassa, elokuvissa ja kävelemässä yksin. Tällä viikolla oon saanu itteni ulos kävelylle kaks kertaa menemään, mikä on mulle hyvin. Ekalla kerralla mä kävelin vähä liianki pitkään ja toisella kerralla mä törmäsin yksinäiseen koiranpentuun, jonka koin että se pitää viedä turvaan. Sen tein. Illalla kuitenki itkin, miten ihmiset voi olla niin hirveitä eläimiä kohtaan.

Kaipaan kuitenkin tyhmiä juttuja, naurua ja ihan vaan oleskelua mun ystävien kanssa. Spontaaneja kahvipyyntöjä ja pitkiä puheluja.

Kyllä se yhteydenpito toimii täältäkin käsin: skype, whatsapp ja facebook, muttei se todellakaan ole sama asia, kun pystyä halaamaan sitä ihanaa ystävää siinä vieressä ja nauramaan vaikka tyhmälle kuvalle, jonka just otitte.

Älkää ottako ystäviä itsestäänselvyytenä, vaan arvostakaa yhteistä aikaa, halatkaa ja tehkää selväks, mitä se toinen sulle merkkaa. Mulla on ainakin ihan hirvee ikävä ja toivoisin, että pystyisin huomen aamulla hyppäämään Kristan päälle, halata sitä ja toivottaa hyvää ystävänpäivää mun parhaalle ystävälle.