Ikävyys

Huomenna on ystävänpäivä, ja mulla on ihan hirvee ikävä mun ystäviä!

Oon aina viettäny tosi paljon aikaa mun kavereiden kanssa, mut just äsken, kun lueskelin mun vanhoja blogitekstejä tajusin miten paljon niiden kanssa oikeesti olin. Saatoin olla pois kotoa viikkoja, kun majailin Kristan luona ja ties missä muualla oon viime vuosina viipotellu haha.

Täällä mä en tunne enkä tiiä ketään, ei sitä hirveesti kassajonossa tutustu ihmisiin. Mulle ei ollu yhtään luonnollista olla yksin ja varmaan viimeiset asiat, mitä olisin tehnyt yksin on mennä kahvilaan istumaan tai mennä yksin elokuviin. Täällä mä oon tehny ne molemmat. Kahvilaan meen ihan suotta, istun alas ja näprään vaikka sitä takin taskussa olevaa kännykkää. Oon tottunu olemaan yksin ja vähän jopa nauttimaan siitä. Käyn kahvilla, syömässä, shoppailemassa, elokuvissa ja kävelemässä yksin. Tällä viikolla oon saanu itteni ulos kävelylle kaks kertaa menemään, mikä on mulle hyvin. Ekalla kerralla mä kävelin vähä liianki pitkään ja toisella kerralla mä törmäsin yksinäiseen koiranpentuun, jonka koin että se pitää viedä turvaan. Sen tein. Illalla kuitenki itkin, miten ihmiset voi olla niin hirveitä eläimiä kohtaan.

Kaipaan kuitenkin tyhmiä juttuja, naurua ja ihan vaan oleskelua mun ystävien kanssa. Spontaaneja kahvipyyntöjä ja pitkiä puheluja.

Kyllä se yhteydenpito toimii täältäkin käsin: skype, whatsapp ja facebook, muttei se todellakaan ole sama asia, kun pystyä halaamaan sitä ihanaa ystävää siinä vieressä ja nauramaan vaikka tyhmälle kuvalle, jonka just otitte.

Älkää ottako ystäviä itsestäänselvyytenä, vaan arvostakaa yhteistä aikaa, halatkaa ja tehkää selväks, mitä se toinen sulle merkkaa. Mulla on ainakin ihan hirvee ikävä ja toivoisin, että pystyisin huomen aamulla hyppäämään Kristan päälle, halata sitä ja toivottaa hyvää ystävänpäivää mun parhaalle ystävälle.

Bright side

Hellou,

Vihdoin on jotain uutta kerrottavaa mun niin hyvin jännittävästä elämästä: oon vihdoin ja viimein saanut töitä!
Oon ollu niin monessa työhaastattelussa ja näköjään aina onnistun ryssimään kaiken, kun ei edes takaisin viititä soittaa haastattelun jälkeen. Bastards. No mutta uskon, että kaikki tapahtuu tarkoituksella ja että päädyn johonkin sellaseen paikkaan, minne mun on tarkoituskin päästä.

Tää työpaikka kuulostaa kyl ihan kivalta, se on huoltoasema, joka tullaan just remontoimaan ja ne hankkii sinne kahvikoneet sun muut härvelit, eli mun kahvinvalmistustaitoja tarvitaan!

Tonne paikkaan työhaastattelu pidettiin yhessä hotellissa Corkin lentokentän tuntumassa ja haastattelu pidettäisiin puoli kuuden ja kuuden välillä. No minä menen bussilla keskustaan, ja siellä odotan jatko-bussia lentokentälle. Aikaa olis just sopivasti, ettei tarvitse odottaa puolta tuntia haastattelun alkuun. Bussin piti tulla seitsemää yli pysäkille, mutta siinä mä seison kädet jäässä vielä seitsemäätoista yli! Oli pakko soittaa taksi, no silläkin menee jumalauta kymmenen minuuttia tulla! Kello tulee kahtakymmentäseitsemää yli ja oon just hetki sitten päässy taksiin, tottakai matkan varrella on ruuhkaa ja miljoonat liikennevalot ja kaikki tietysti punasia. Olin paikalla kuitenkin onneksi vain vartin myöhässä. Kun saavuin paikalle, siellä olikin ihmisiä jonottamassa pääsyä haastatteluun, olin siis pelastunut. Siinä istun tunnin verran odottaen omaa vuoroa haastatteluun, huoneesta kuuluu kovaa naurua ja puhetta. Ainoa asia mitä mietin oli: "tässä mä nyt istun ja odotan haastattelua paikkaan, jota en kuitenkaan saa." positiivista, eikö?

Sanoivat, että soittaa torstaina miten kävi. Torstai tuli eikä mitään kuulunut, mietin että jaahas ei nekään sitten viitsi soittaa perään.

Perjantaina kuitenkin heräsin kello yhdeksän, kun oli vaan jotenkin ihan super hyvä ja virkeä fiilis! Laitoin musat soimaan ja aloin laittautua. Jossain vaiheessa menin kattomaan kännykkää ja just pari sekuntia sitten olin saanu puhelun, että ne haluaa mut sinne töihin, jippii! Oli ehkä paras päivä ja fiilis pitkään aikaan.

Koulutus tohon tapahtuu Dublinissä – hell yeah! Eka ollaan pari päivää hotellisissa sitä seuraavalla viikolla oon todennäkösesti koko viikon ajan siellä kahvi-koulutuksessa, saa nähä millanen taso niillä on kahveissa.. toivottavasti hyvä. Eikä mun tarvii maksaa mitään koko reissusta, kelpaa!

Otin maanantaina itteeni niskasta kiinni ja päätin, etten haluu syödä enää mitään paskaa ja et tekisin jotain urheilullistakin sen sijaan, että istuisin koko päivän kotona tekemättä yhtään mitään.

Lähdin kävelylle, en tienny minne sitä lähtis, kunhan kävelin. Oltii viikkoa aikasemmin käyty kattomassa Blackrockin linnaa D:n kanssa, joten ajattelin kävellä sinne päin. Pysähdyin pieneen kahvilaan hörppäämään kamomillateetä, ja sitten matka taas jatkui.

 Kävelin linnan ohi ja sit mulle tuli eteen kaks vaihtoehtoa: joko kävelisin autotien vieressä ja päätyisin meijän lähikaupan risteykseen, tai sitten menisin joenviereistä rantatietä pitkin jonnekin. Valitsin sen jonnekin. Musat soi korvilla ja ihastelin, kuinka kaunista täällä oikeasti on ja miten ihanaa on vaan kävellä. Mulla ei ollut mitään hajua missä ees olin, mutta ei sillä ollut väliä, ei mulla ollut mihinkään kiire.

Jossain vaiheessa sit keksin, että päättäisin mun kävelyn yhteen ostoskeskukseen. Jonkun ajan kuluttua näin sen mun oikealla puolella, mutten päässyt sinne mistään. Joenreunaa somisti korkea metalliaita, pusikot ja moottoritie. Piti siis kävellä. 

Olin aikasemmin laittanut mun puhelimen lentotilaan, että saisin olla ihan rauhassa ajatusteni kanssa, ja säästäisin akkuakin samalla. Jossain vaiheessa piti kuitenkin kurkata missä päin oikeen meen ja katsoa reitti vähän tutumpaan ympäristöön. "Kaksi ja puoli kilometriä" näytti google maps ja se tuntu tosi lyhyeltä matkalta, olis pitäny ottaa joku mittari mukaan nähdäkseni kuinka monta kilometriä oikein kävelin haha. Teki kyllä hyvää.

Tällä hetkellä makoilen sängyssä, eihän kello ole täällä kun vasta kaksitoista. Aurinko vähän pilkottaa sälekaihtimien välistä, ehkä ois aika nousta ylös sängystä.

Vielä pitää nauttia, kun pystyy. Kohta pääsen sitten normaaliin työrutiiniin, vihdoinkin.

Nyt vähä syömään muroja ja sit jotain blöö,

palaillaan

xx