Arjen vankina

Hello!

Pitkän hiljaiselon jälkeen on tullut sellanen fiilis et tänne pitäis saada jotain. Lähinnä ajatuksia ja viimeaikaisia tapahtumia kelaillen.

Elämä on arkea. Mun arkeen kuuluu työpaikka, jossa en todellakaan viihdy. On työpaikka joo, palkka on jepa jee, tunnit hyvät. Mut onko sillä loppujenlopuks mitään väliä jos oot huonolla tuulella ja ärtynyt päivästä toiseen. Heti herättyäs päivä on jo valmiiks pilalla, koska sun on pakko mennä töihin. Kävellessä bussille mietit et kohta oot siellä samassa paikassa istumassa tunti tolkulla, kuuntelemassa aivottomia ihmisiä puhelimessa, vastaamassa ehkä kymmeneen sähköpostiin (nekin kysymyksiä jotka saa sut epäilemään sen ihmisen selviämistaitoja elämässä ja et miten se on pärjänny tähän asti. Toisaalta eihän meduusallakaan ole aivoja) ja selittämässä samaa asiaa sataan kertaan asiakkaalle, joka ei silti ymmärrä mitään.

Kyllä, olen asiakaspalvelussa töissä. Istun tietokoneensa ääressä 8h päivässä. Pyöritän yksin neljää eri tuotetta, koska työkaveri sai hermoromahduksen. Mulla ei silti ole ikinä mitään tekemistä. En ole ikinä ollut näin välinpitämätön mitä työpaikkaan tulee, en välitä jos 15min tauko venyy 30min tauoksi tai jos oon vaikka 5min myöhässä aamulla. Nytkin kirjotan tätä postausta kännykällä töissä. Mä en välitä, eikä kukaan muukaan. Motivoivaa. Pomo lopetti pari kuukautta sitten ja kolme muuta työkaveria erotettiin jo melkeen puol vuotta sitten yt-neuvottelujen takia. Jäljellä on vain minä ja eräs erittäin hermoja raastava nainen, joka ei myöskään ymmärrä mitään, mitä sanon, koska englanti ei häneltä oikeen suju.

Töissä oon tottunut puuhailemaan kokoajan kaikenlaista, entinen kahvilatyöntekijä kun olen. Täällä istun ahterillani ja katson Youtubea ainakin viisi tuntia päivässä. Voi kuulosta kivalta, muttei se sitä ole. Se on vaan odotusta että kello tulisi 17:00 ja pääsisin täältä pois. Yritä siinä sitten keksiä tekemistä päivästä toiseen, että aika kuluisi. Alkaa tulla aika haasteellista, kun kaikki videot on katsottu kahteen kertaan eikä ole ketään, kenen kanssa jutella. Maybellinin mainos youtubessakin on nähty jo ainakin 20 kertaa tän päivän aikana.

Tää työ käy mun terveyden päälle. En ole ikinä elämässäni ollut sairaalassa ja tämän vuoden puolella olen ollut yötä sairaalassa jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla epäiltiin veritulppaa ja toisella kerralla mulla oli sisäinen verenvuoto mun mahakalvojen tulehdustilasta johtuen. Suora linkki jatkuvaan näytön tuijottamiseen, joka johtaa pään ja silmien särkyyn, joka puolestaan johtaa siihen, että otan buranan, koska vihaan päänsärkyä. Buranan jatkuva syöminen, stressi ja pari muuta tekijää johti sitten aika vakavaan tulehdustilaan. Näin kahdeksan viikkoa endoscopyn, lääkekuurin ja erittäin rajoitetun ruokavalion jälkeen tunnen, etten ole vieläkään täysin kunnossa. Et mitäköhän sitten seuraavaksi?

Nyt varmaan mietit, että no mikset lopeta jos on niin paskaa. Sehän ei ole toki käynyt mielessä. Jos mulla olis varaa, lopettaisin samantien enkä menis enää huomenna töihin. Jos mä en haluaisi tulla käymään Suomessa kesällä, lopettaisin samantien. Totuus kuitenkin on, ettei mulla ole varaa vielä lopettaa ja koska haluan tulla kesällä käymään kotona, en voi. Vielä.

Toissapäivänä kuitenkin päätin, että heinäkuu on se kuu. Säästän minkä voin ja lopetan, ja pidän pitkän loman! Tuun käymään Suomessa ja meen jonnekin missä on rantaa, merta ja aurinkoa. Rantalomaa mä tarvitsen kaikkein eniten, koska oon henkisesti ja fyysisesti ihan poikki. Ollut jo monta kuukautta.

Paskasta duunipaikasta huolimatta on mulla ollut hyviäkin päiviä, joista oon saanut voimaa. Näihin kuuluu erityisesti mun kaksi rakasta ystävää, jotka tuli käymään täällä mun luona viime kuussa. Monika ja Krista on siis kyseessä. Vaikka olis ollut miljoona kertaa stressittömämpää asua yksin, musta oli aivan ihanaa, että Krista ja Monika tuli käymään!

Nyt sitten kesää ja heinäkuun loppua odotellessa ja saa nähdä mitä syksy tuo tullessaan. Toivottavasti jotain parempaa.

To Finland and back again

Hello taas pitkästä aikaa !

Kesä on jo melkeen ohi ja täälläkin ilma tuntuu kylmemmältä.

En ees muista, millon viimeks tänne olisin kirjotellu, asiat on taas muuttunu ja me muutettu haha. Lyhyesti sanottuna muutettiin Dubliniin heinäkuussa, mä lähin käymään Suomen puolella heinäkuun lopulla, ja uutta duunia piti taas alkaa etsimään. Vieläkin harmittaa, kun piti jättää mun kiva hotelli-duuni taakse...

Tällä kertaa duunin löytäminen oli onneks paljon helpompaa, ku tulin tänne takasin sain heti duunipaikan yhestä kahvila/delistä. Suoraan sanottuna se oli ihan perseestä ja nyt mulla alkaa huomenna uus duuni. Ei se oo mitään hirveen mielenkiintosta, mut siinä on hyvät tunnit ja saan säästöjä kasaan.

Suomessa oli ihana olla käymässä, tuntu vaan että ne mun kaks viikkoa meni ihan liian nopeesti... Olin kokoajan jossain menossa ja olin ihan poikki paria päivää ennenkun piti hypätä taas koneeseen. Vikana päivänä lähettiin käymään mun vanhempien ja Lara-koiran kanssa Vivamossa uimassa ja vähän metsässä kävelemässä. Se oli just sitä, mitä tarvitsinkin. Heitin samalla mun parivuotisen talviturkin ja söin ketunleivän, haha.

 

Aina on niin epätodellinen olo kun reissailee maasta toiseen, ku eka on hassua puhua suomea ja olla suomessa ja sitkun siihen just ehtii tottumaan, niin on aika mennä taas takasin ja siellä tulee taas oma hämmennyksensä. Varsinkin, kun en kauaa ehtiny asumaan meijän Dublin-kämpässä ennen mun reissua. Nyt on taas jo ihan jees ja arjessa ollaan. Kahvia kuluu ja silleen. 

Toi viimenen kuva on viiden tähden hotellin sviitin parvekkeelta otettu kuva, D:n sisko on töissä tossa hotellissa ja sen vanhemmat oli siellä mini-matkalla, joten mentiin sit kaikki yhdessä illalliselle. Oli kiva kuunnella, kuinka ne oli ollu kolmen tunnin hieronnassa ja mitä kaikkea ne oli syöny aamupala buffassa... Mulla lihakset huutaa hallelujaa ja aamupalapöydästä löytyy coco popseja, no näillä mennään.

Kevättä ilmassa

Mitäs mulle kuuluu? Töitä vaan. Koulutus viikko Dublinissä oli varmasti mun elämän pisin viikko, jumaliuta tuntu et olisin ollu siellä kuukauden verran! Viikko oli muutenkin hyvin perseestä, uudet työkaverit ei muusta osannu puhua, kun töistä ja jutuista, mistä mulla ei ole mitään hajua. Ihanan huomaavaisia ihmisiä, ja sit ne vielä ihmettelee miks oon niin hiljainen. Niin. Miksköhän.

Töissä on ollu kuitenki ihan jees, pääasia kuitenkin nyt on, että mulla edes on työpaikka. Ja sain vihdoin selvitettyä mun veroasiat, näin neljännen ppsn-toimiston odotuspenkillä istumiskerran jälkeen... Sainpahan nyt vihdoinkin hommat hoidettua.

Tänään oli ihanan keväinen päivä, kävelin t-paita pällä töistä bussille, hiki tuli ja rakot jalkaan. Viime viikko oli hirveen sateinen ja kolea, mutta nyt on luvassa ihanan lämmin viikko, toivottavasti tällaset ilmat jatkuis. Kevät on ihan eri pisteessä täällä kun suomessa, ainakin facebookin mukaan haha. Täällä on puissa silmuja ja kukkia on ollu maassa jo jonkin aikaa, jihuu!

Tästä tuli nyt tällai pikapostaus, pakko mennä nukkumaan, aamulla herätys taas viittä yli viisi. Hyvää yötä ja palaillaan taas!

Bright side

Hellou,

Vihdoin on jotain uutta kerrottavaa mun niin hyvin jännittävästä elämästä: oon vihdoin ja viimein saanut töitä!
Oon ollu niin monessa työhaastattelussa ja näköjään aina onnistun ryssimään kaiken, kun ei edes takaisin viititä soittaa haastattelun jälkeen. Bastards. No mutta uskon, että kaikki tapahtuu tarkoituksella ja että päädyn johonkin sellaseen paikkaan, minne mun on tarkoituskin päästä.

Tää työpaikka kuulostaa kyl ihan kivalta, se on huoltoasema, joka tullaan just remontoimaan ja ne hankkii sinne kahvikoneet sun muut härvelit, eli mun kahvinvalmistustaitoja tarvitaan!

Tonne paikkaan työhaastattelu pidettiin yhessä hotellissa Corkin lentokentän tuntumassa ja haastattelu pidettäisiin puoli kuuden ja kuuden välillä. No minä menen bussilla keskustaan, ja siellä odotan jatko-bussia lentokentälle. Aikaa olis just sopivasti, ettei tarvitse odottaa puolta tuntia haastattelun alkuun. Bussin piti tulla seitsemää yli pysäkille, mutta siinä mä seison kädet jäässä vielä seitsemäätoista yli! Oli pakko soittaa taksi, no silläkin menee jumalauta kymmenen minuuttia tulla! Kello tulee kahtakymmentäseitsemää yli ja oon just hetki sitten päässy taksiin, tottakai matkan varrella on ruuhkaa ja miljoonat liikennevalot ja kaikki tietysti punasia. Olin paikalla kuitenkin onneksi vain vartin myöhässä. Kun saavuin paikalle, siellä olikin ihmisiä jonottamassa pääsyä haastatteluun, olin siis pelastunut. Siinä istun tunnin verran odottaen omaa vuoroa haastatteluun, huoneesta kuuluu kovaa naurua ja puhetta. Ainoa asia mitä mietin oli: "tässä mä nyt istun ja odotan haastattelua paikkaan, jota en kuitenkaan saa." positiivista, eikö?

Sanoivat, että soittaa torstaina miten kävi. Torstai tuli eikä mitään kuulunut, mietin että jaahas ei nekään sitten viitsi soittaa perään.

Perjantaina kuitenkin heräsin kello yhdeksän, kun oli vaan jotenkin ihan super hyvä ja virkeä fiilis! Laitoin musat soimaan ja aloin laittautua. Jossain vaiheessa menin kattomaan kännykkää ja just pari sekuntia sitten olin saanu puhelun, että ne haluaa mut sinne töihin, jippii! Oli ehkä paras päivä ja fiilis pitkään aikaan.

Koulutus tohon tapahtuu Dublinissä – hell yeah! Eka ollaan pari päivää hotellisissa sitä seuraavalla viikolla oon todennäkösesti koko viikon ajan siellä kahvi-koulutuksessa, saa nähä millanen taso niillä on kahveissa.. toivottavasti hyvä. Eikä mun tarvii maksaa mitään koko reissusta, kelpaa!

Otin maanantaina itteeni niskasta kiinni ja päätin, etten haluu syödä enää mitään paskaa ja et tekisin jotain urheilullistakin sen sijaan, että istuisin koko päivän kotona tekemättä yhtään mitään.

Lähdin kävelylle, en tienny minne sitä lähtis, kunhan kävelin. Oltii viikkoa aikasemmin käyty kattomassa Blackrockin linnaa D:n kanssa, joten ajattelin kävellä sinne päin. Pysähdyin pieneen kahvilaan hörppäämään kamomillateetä, ja sitten matka taas jatkui.

 Kävelin linnan ohi ja sit mulle tuli eteen kaks vaihtoehtoa: joko kävelisin autotien vieressä ja päätyisin meijän lähikaupan risteykseen, tai sitten menisin joenviereistä rantatietä pitkin jonnekin. Valitsin sen jonnekin. Musat soi korvilla ja ihastelin, kuinka kaunista täällä oikeasti on ja miten ihanaa on vaan kävellä. Mulla ei ollut mitään hajua missä ees olin, mutta ei sillä ollut väliä, ei mulla ollut mihinkään kiire.

Jossain vaiheessa sit keksin, että päättäisin mun kävelyn yhteen ostoskeskukseen. Jonkun ajan kuluttua näin sen mun oikealla puolella, mutten päässyt sinne mistään. Joenreunaa somisti korkea metalliaita, pusikot ja moottoritie. Piti siis kävellä. 

Olin aikasemmin laittanut mun puhelimen lentotilaan, että saisin olla ihan rauhassa ajatusteni kanssa, ja säästäisin akkuakin samalla. Jossain vaiheessa piti kuitenkin kurkata missä päin oikeen meen ja katsoa reitti vähän tutumpaan ympäristöön. "Kaksi ja puoli kilometriä" näytti google maps ja se tuntu tosi lyhyeltä matkalta, olis pitäny ottaa joku mittari mukaan nähdäkseni kuinka monta kilometriä oikein kävelin haha. Teki kyllä hyvää.

Tällä hetkellä makoilen sängyssä, eihän kello ole täällä kun vasta kaksitoista. Aurinko vähän pilkottaa sälekaihtimien välistä, ehkä ois aika nousta ylös sängystä.

Vielä pitää nauttia, kun pystyy. Kohta pääsen sitten normaaliin työrutiiniin, vihdoinkin.

Nyt vähä syömään muroja ja sit jotain blöö,

palaillaan

xx

Elämää Waterfordissa

Sängyssä makoilua, shoppailua, leffojen katselemista, kuuman kaakaon juomista, suklaan syömistä ja kokkailua.

Meininki täällä päin on siis aika rentoa eikä syksystä ole vielä tietoakaan. Aurinko paistaa ja kaikkialla on vihreää, täytyy myöntää että on hiton piristävää hengailla topissa tähän aikaan vuodesta. Sisällä on sen sijaan kylmempi, mut onneks mun valkoset pehmeät pörrösukat pelastaa tilanteen!

Tässä meijän talossa asuu kylläkin vähän hämärää porukkaa... Meijän yläkerrassa asuu pariskunta joka riitelee ihan kokoajan! Joka päivä, koko päivän ja se kestää kolmeen asti yöhön ja seuraavana päivänä sama juttu.. Oikeastaan ne ei riitele ne karjuu toisilleen, ei tiietä mitä helvettiä siellä on oikeen menossa ku kuuluu rytinää ja huutoa ja karjuntaa... Eipä sille oikeen mitään voi tehdä, kun ei tiietä minkälaista porukkaa siellä oikeesti on, parempi kun ei sotkeudu muiden asioihin. Mutta jumalauta tekis mieli huutaa et "SHUT THE FUCK UP!!" No, ehkä ensi kerralla.

Elämä täällä jatkuu normaalina ja odotetaan, että saatais joku kunnon kämppä jostain isommasta kaupungista josta mäkin voisin hankkia duunia ja alkais elämä täällä kunnolla rullaamaan, nyt täytyy vaan nauttia!

Pieni mutta mukiinmenevä

Hello!

Nyt mullakin, tai siis meilläkin, on vihdoin oma pieni kotikolo, jihuu!

Tällä hetkellä asutaan Waterfordissa, mutta tarkotus ei ole jäädä tänne pitkäksi aikaa, näillä näkymin suuntana olis Dublin parin kuukauden sisällä, mutta voihan olla et päädytäänkin Corkiin, aika näyttää.

Avaimen saatuamme alko siivousurakka, tää kämppä oli nimittäin ihan järkyttävässä kunnossa! Hämähäkkejä ja niiden seittejä, multaa, likaa ja ties mitä muuta paskaa! Meillä meni koko iltapäivä ja ilta pesuaineiden ja rättien kanssa. Imuri oli ihan pyllynreiästä ja kesken mun säälittävän imurointi-yrityksen se sit päätti aukaista itsensä... No kuitenkin, tuntien päästä täällä alko näyttmään ihan jeesiltä ja alettiin kantaa meidän tavaroita sisälle, tällä hetkellä se näyttää tältä:

Täytyy sanoa että kyllä tämä meidän pikku kämppä hotellit voittaa! Molempien huulille nous hymy, kun saatiin kuulla että saadaan vihdoin oma koti. Täällä sitä ollaa.

Kaksitoista päivää

Hellurei!

Täällä sitä nyt sitten ollaan, Irlannissa.

Kämppä on vielä hakusessa, mutta siihen on omat syynsä joihin me ei voida vaikuttaa. Tuntuu vaan turhauttavalta, kun ei ole omaa kotia missä olla ja minne mennä.. Tällä hetkellä fiilis on siis aika koditon. Ensi viikolla kaiken pitäis olla kuitenkin selvää ja asiat alkaa rullaamaan. Ja kun se oma koti vihdoin löytyy se on ehdottomasti kaiken tän odottamisen arvosta, niin sanotusti vaikeuksien kautta voittoon.

Oon ollu täällä nyt kaksitoista päivää ja ollaan käyty Corkissa, Dublinissä ja Kilkennyssä, yövytty hotelleissa ja Davidin vanhemmilla. Käyty leffassa, syömässä itsemme ähkyksi monet kerrat ja teetä juotu ainakin liikaa haha!

Täytyy kyllä sanoa etten vieläkään tajua olevani täällä, alitajuntani mukaanlukien, sillä nään öisin ihan ihmeellisiä unia! Ehkä kun sen kämpän löytää ja pääsee normaaliin elämään tää alkaa tuntua realistiselta.

Tällä hetkellä istun D:n vanhempien sohvalla ja D töissä, on tää vähän outoa hengailla sen vanhempien kanssa, mutta onneks ne on hirmusen mukavia, eikä kaikkien kysymysten keskellä tule tylsääkään... Täällä pyörii myös suloinen valkoinen westie, Rosie, joka saa multa kuulemma ehkä vähän liikaakin huomiota haha.

Vaikein asia mun lähtemisessä oli mun ystävät.. ja mitä pakkaan mukaan haha! Kaikki mun ihanat kengät jäi kotiin, koska mun laukut oli valmiiks jo niin painavat. Yhdet korkkarit sain napattua mukaan, ja mun kahdet conssit haha! Kumpikin mun laukku paino kaksikymmentäneljä kiloa, eli ylipainoa tuli yhteensä kahdeksan kiloa eli rahaa meni kentällä kahdeksankymmentäkahdeksan euroa, saatana! No, pääasia että laukut tuli hyvin perille.

Blogia yritän päivittää aktiivisemmin, kunhan nyt jotain muutosta tapahtuu, kai sitä pitää vaan nauttia tästä tekemättömyydestä, kun vielä voi olla tekemättä mitään!

Palaillaan

xxx

Barcelona & Irlanti

Hello!

Enää 19 päivää mun lähtöön, hui, mihin tää aika oikeen menee? Kesä on menny tosi kivasti, kutakuinkin töissä ja kavereita nähdessä. Heinäkuun puolessa välissä mulla alkoi sitten vihdoin loma ja meikä häippäs kymmeneks päiväks reissuun! Ensin lensin Irlantiin, jossa näin mun ihanan miehen, oltiin pari päivää Irlannissa ja sitten lennettiin yhdessä Barceloonaan. ...joka oli muuten mun ensimmäinen ulkomaanmatka poikaystävän kanssa ikinä! ....ja seuraava matka on jo ihan nurkan takana: sain D:ltä synttärilahjaksi matkan Lontooseen lokakuun lopussa!!!<3

Meijän hotelli sijaitsi about 20mim Barcelonan keskustasta Castelldefeles nimisessä paikassa, jonka hiekkaranta jatku silmiemkantamattomiin. Parina päivänä käytiin Barcelonassa ja ekan kerran, kun sinne mentiin jäätiin näköjään väärällä asemalla pois ja käveltiin nelisem tuntia keskustaa ettiessä, siinä ei kyllä mieli pysyny kauheen positiivisena, kun kumpikaan ei tiiä mihin suuntaan pitäis kävellä, aurinko porottaa, hiki valuu jne.... Loppu hyvin kaikki hyvin ja löydettiin sit vihdoin jotain happeningiä!

Plussaa Espanjassa oli kyllä että viinipullon sai hintaan 2,40€, en valittanu, haha! Barcelonassa kävelyjen jälkeen ja meijän hotellin helvetinmoisen ylämäen jälkeen viini kyllä maistu, kunnes huomasin pullon olevan korkkiruuvillinen eikä avaajaa missään....kekseliäinä (epätoivosina) ihmisinä saatiin pullo kuitenkin auki ja kyllä naurettiin tolle kuvalle, hahah!

Kengät värjäs mun varpaat munakoison väriseks ja muutama rakko sai alkunsa, onneks hello kitty-laastarit on keksitty!

 Toisena päivänä Barcelonassa käytiin Aquariumissa, ei ollu pahan hintane ja se oli aikas iso paikka. Nähtii pingviinejäki, haiden ja jättiläismonnien lisäks tietty, haha.

Miinuksia Barcelonassa oli kyllä ruoka, itse kun en ole mikään äyriäisten tai kalan suuri ystävä oli hyvää ruokaa tosi vaikea löytää. Vähän alle viikossa käytiim tasan yhdessä hyvässä raflassa... toinen oli ihmisten englanninkielen taito, aivan surkeeta! Useimmat asiat jouduin hoitamaan mun alkeellisella espanjan kielen taidolla..muisti sai ainakin virkistystä jossei muuta.

Koneen laskeuduttua takaisin Irlantiin täytyy sanoa, että tuli hiton kotosa fiilis! Tuntu että olisin tullu takasin kotiin ja ilmakin oli ihanan lämmim ja aurinkoinen. Pävivän kruunas visiitti Dublinin eläintarhaan!

Muistan aina kun ollaan oltu perheen kanssa jossain reissussa ensimmäinen asia minkä äiti sanoi kotiovelle tulatessa oli "onpas ihana olla taas kotona" mä puolestani oon aina itkeny haluavani taksisin.. Kävellessäni Dublinissa kattelin ympärilleni ja tajusin mitä äiti oli tuntenu sillon, oli kiva olla taas kotona.

Suomi kutsui mua takaisin 27.heinäkuuta ja vaikka tiesin, että tuun takaisin alle kuukauden päästä, oli lähdön tekeminen kauhean vaikeeta, hyvästien sanominen ihmiselle ketä rakastaa on kyllä yks vaikeimmista asioista mitä tiiän... 

Mutta tosiaan, vielä yhdeksäntoista päivää ja Irlannista tulee virallisesti mun uusi koti. Työt on parin viikon päästä finaalissa ja huomenna on vika vaihe mun autokoulun kakkosvaiheesta, joten huomisen jälkeen pitää vielä pakata, nähdä kavereita ja viettää läksiäisiä, niistä sitten myöhemmin..

Viikot ja kuukaudet hurahtaa ihan hetkessä joten voi olla, että seuraavan postauksen teen vihreän maan puolella ;)