Arjen vankina

Hello!

Pitkän hiljaiselon jälkeen on tullut sellanen fiilis et tänne pitäis saada jotain. Lähinnä ajatuksia ja viimeaikaisia tapahtumia kelaillen.

Elämä on arkea. Mun arkeen kuuluu työpaikka, jossa en todellakaan viihdy. On työpaikka joo, palkka on jepa jee, tunnit hyvät. Mut onko sillä loppujenlopuks mitään väliä jos oot huonolla tuulella ja ärtynyt päivästä toiseen. Heti herättyäs päivä on jo valmiiks pilalla, koska sun on pakko mennä töihin. Kävellessä bussille mietit et kohta oot siellä samassa paikassa istumassa tunti tolkulla, kuuntelemassa aivottomia ihmisiä puhelimessa, vastaamassa ehkä kymmeneen sähköpostiin (nekin kysymyksiä jotka saa sut epäilemään sen ihmisen selviämistaitoja elämässä ja et miten se on pärjänny tähän asti. Toisaalta eihän meduusallakaan ole aivoja) ja selittämässä samaa asiaa sataan kertaan asiakkaalle, joka ei silti ymmärrä mitään.

Kyllä, olen asiakaspalvelussa töissä. Istun tietokoneensa ääressä 8h päivässä. Pyöritän yksin neljää eri tuotetta, koska työkaveri sai hermoromahduksen. Mulla ei silti ole ikinä mitään tekemistä. En ole ikinä ollut näin välinpitämätön mitä työpaikkaan tulee, en välitä jos 15min tauko venyy 30min tauoksi tai jos oon vaikka 5min myöhässä aamulla. Nytkin kirjotan tätä postausta kännykällä töissä. Mä en välitä, eikä kukaan muukaan. Motivoivaa. Pomo lopetti pari kuukautta sitten ja kolme muuta työkaveria erotettiin jo melkeen puol vuotta sitten yt-neuvottelujen takia. Jäljellä on vain minä ja eräs erittäin hermoja raastava nainen, joka ei myöskään ymmärrä mitään, mitä sanon, koska englanti ei häneltä oikeen suju.

Töissä oon tottunut puuhailemaan kokoajan kaikenlaista, entinen kahvilatyöntekijä kun olen. Täällä istun ahterillani ja katson Youtubea ainakin viisi tuntia päivässä. Voi kuulosta kivalta, muttei se sitä ole. Se on vaan odotusta että kello tulisi 17:00 ja pääsisin täältä pois. Yritä siinä sitten keksiä tekemistä päivästä toiseen, että aika kuluisi. Alkaa tulla aika haasteellista, kun kaikki videot on katsottu kahteen kertaan eikä ole ketään, kenen kanssa jutella. Maybellinin mainos youtubessakin on nähty jo ainakin 20 kertaa tän päivän aikana.

Tää työ käy mun terveyden päälle. En ole ikinä elämässäni ollut sairaalassa ja tämän vuoden puolella olen ollut yötä sairaalassa jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla epäiltiin veritulppaa ja toisella kerralla mulla oli sisäinen verenvuoto mun mahakalvojen tulehdustilasta johtuen. Suora linkki jatkuvaan näytön tuijottamiseen, joka johtaa pään ja silmien särkyyn, joka puolestaan johtaa siihen, että otan buranan, koska vihaan päänsärkyä. Buranan jatkuva syöminen, stressi ja pari muuta tekijää johti sitten aika vakavaan tulehdustilaan. Näin kahdeksan viikkoa endoscopyn, lääkekuurin ja erittäin rajoitetun ruokavalion jälkeen tunnen, etten ole vieläkään täysin kunnossa. Et mitäköhän sitten seuraavaksi?

Nyt varmaan mietit, että no mikset lopeta jos on niin paskaa. Sehän ei ole toki käynyt mielessä. Jos mulla olis varaa, lopettaisin samantien enkä menis enää huomenna töihin. Jos mä en haluaisi tulla käymään Suomessa kesällä, lopettaisin samantien. Totuus kuitenkin on, ettei mulla ole varaa vielä lopettaa ja koska haluan tulla kesällä käymään kotona, en voi. Vielä.

Toissapäivänä kuitenkin päätin, että heinäkuu on se kuu. Säästän minkä voin ja lopetan, ja pidän pitkän loman! Tuun käymään Suomessa ja meen jonnekin missä on rantaa, merta ja aurinkoa. Rantalomaa mä tarvitsen kaikkein eniten, koska oon henkisesti ja fyysisesti ihan poikki. Ollut jo monta kuukautta.

Paskasta duunipaikasta huolimatta on mulla ollut hyviäkin päiviä, joista oon saanut voimaa. Näihin kuuluu erityisesti mun kaksi rakasta ystävää, jotka tuli käymään täällä mun luona viime kuussa. Monika ja Krista on siis kyseessä. Vaikka olis ollut miljoona kertaa stressittömämpää asua yksin, musta oli aivan ihanaa, että Krista ja Monika tuli käymään!

Nyt sitten kesää ja heinäkuun loppua odotellessa ja saa nähdä mitä syksy tuo tullessaan. Toivottavasti jotain parempaa.

To Finland and back again

Hello taas pitkästä aikaa !

Kesä on jo melkeen ohi ja täälläkin ilma tuntuu kylmemmältä.

En ees muista, millon viimeks tänne olisin kirjotellu, asiat on taas muuttunu ja me muutettu haha. Lyhyesti sanottuna muutettiin Dubliniin heinäkuussa, mä lähin käymään Suomen puolella heinäkuun lopulla, ja uutta duunia piti taas alkaa etsimään. Vieläkin harmittaa, kun piti jättää mun kiva hotelli-duuni taakse...

Tällä kertaa duunin löytäminen oli onneks paljon helpompaa, ku tulin tänne takasin sain heti duunipaikan yhestä kahvila/delistä. Suoraan sanottuna se oli ihan perseestä ja nyt mulla alkaa huomenna uus duuni. Ei se oo mitään hirveen mielenkiintosta, mut siinä on hyvät tunnit ja saan säästöjä kasaan.

Suomessa oli ihana olla käymässä, tuntu vaan että ne mun kaks viikkoa meni ihan liian nopeesti... Olin kokoajan jossain menossa ja olin ihan poikki paria päivää ennenkun piti hypätä taas koneeseen. Vikana päivänä lähettiin käymään mun vanhempien ja Lara-koiran kanssa Vivamossa uimassa ja vähän metsässä kävelemässä. Se oli just sitä, mitä tarvitsinkin. Heitin samalla mun parivuotisen talviturkin ja söin ketunleivän, haha.

 

Aina on niin epätodellinen olo kun reissailee maasta toiseen, ku eka on hassua puhua suomea ja olla suomessa ja sitkun siihen just ehtii tottumaan, niin on aika mennä taas takasin ja siellä tulee taas oma hämmennyksensä. Varsinkin, kun en kauaa ehtiny asumaan meijän Dublin-kämpässä ennen mun reissua. Nyt on taas jo ihan jees ja arjessa ollaan. Kahvia kuluu ja silleen. 

Toi viimenen kuva on viiden tähden hotellin sviitin parvekkeelta otettu kuva, D:n sisko on töissä tossa hotellissa ja sen vanhemmat oli siellä mini-matkalla, joten mentiin sit kaikki yhdessä illalliselle. Oli kiva kuunnella, kuinka ne oli ollu kolmen tunnin hieronnassa ja mitä kaikkea ne oli syöny aamupala buffassa... Mulla lihakset huutaa hallelujaa ja aamupalapöydästä löytyy coco popseja, no näillä mennään.

Blarney Castle

Hellurei,

Käytiin viime lauantaina Blarney-linnassa, oltiin aikasemmin suunniteltu et joku päivä mennään käymään siellä, kun on aurinkoista ja molemmilla on vapaapäivä. Hetken sitä sai odottaa, mut siellä oli niin ihanan näköstä, että odotus kyllä palkittiin.

Nyt en tänne enempää kirjottele, antaa kuvien puhua mun puolesta!

Kevättä ilmassa

Mitäs mulle kuuluu? Töitä vaan. Koulutus viikko Dublinissä oli varmasti mun elämän pisin viikko, jumaliuta tuntu et olisin ollu siellä kuukauden verran! Viikko oli muutenkin hyvin perseestä, uudet työkaverit ei muusta osannu puhua, kun töistä ja jutuista, mistä mulla ei ole mitään hajua. Ihanan huomaavaisia ihmisiä, ja sit ne vielä ihmettelee miks oon niin hiljainen. Niin. Miksköhän.

Töissä on ollu kuitenki ihan jees, pääasia kuitenkin nyt on, että mulla edes on työpaikka. Ja sain vihdoin selvitettyä mun veroasiat, näin neljännen ppsn-toimiston odotuspenkillä istumiskerran jälkeen... Sainpahan nyt vihdoinkin hommat hoidettua.

Tänään oli ihanan keväinen päivä, kävelin t-paita pällä töistä bussille, hiki tuli ja rakot jalkaan. Viime viikko oli hirveen sateinen ja kolea, mutta nyt on luvassa ihanan lämmin viikko, toivottavasti tällaset ilmat jatkuis. Kevät on ihan eri pisteessä täällä kun suomessa, ainakin facebookin mukaan haha. Täällä on puissa silmuja ja kukkia on ollu maassa jo jonkin aikaa, jihuu!

Tästä tuli nyt tällai pikapostaus, pakko mennä nukkumaan, aamulla herätys taas viittä yli viisi. Hyvää yötä ja palaillaan taas!

Bright side

Hellou,

Vihdoin on jotain uutta kerrottavaa mun niin hyvin jännittävästä elämästä: oon vihdoin ja viimein saanut töitä!
Oon ollu niin monessa työhaastattelussa ja näköjään aina onnistun ryssimään kaiken, kun ei edes takaisin viititä soittaa haastattelun jälkeen. Bastards. No mutta uskon, että kaikki tapahtuu tarkoituksella ja että päädyn johonkin sellaseen paikkaan, minne mun on tarkoituskin päästä.

Tää työpaikka kuulostaa kyl ihan kivalta, se on huoltoasema, joka tullaan just remontoimaan ja ne hankkii sinne kahvikoneet sun muut härvelit, eli mun kahvinvalmistustaitoja tarvitaan!

Tonne paikkaan työhaastattelu pidettiin yhessä hotellissa Corkin lentokentän tuntumassa ja haastattelu pidettäisiin puoli kuuden ja kuuden välillä. No minä menen bussilla keskustaan, ja siellä odotan jatko-bussia lentokentälle. Aikaa olis just sopivasti, ettei tarvitse odottaa puolta tuntia haastattelun alkuun. Bussin piti tulla seitsemää yli pysäkille, mutta siinä mä seison kädet jäässä vielä seitsemäätoista yli! Oli pakko soittaa taksi, no silläkin menee jumalauta kymmenen minuuttia tulla! Kello tulee kahtakymmentäseitsemää yli ja oon just hetki sitten päässy taksiin, tottakai matkan varrella on ruuhkaa ja miljoonat liikennevalot ja kaikki tietysti punasia. Olin paikalla kuitenkin onneksi vain vartin myöhässä. Kun saavuin paikalle, siellä olikin ihmisiä jonottamassa pääsyä haastatteluun, olin siis pelastunut. Siinä istun tunnin verran odottaen omaa vuoroa haastatteluun, huoneesta kuuluu kovaa naurua ja puhetta. Ainoa asia mitä mietin oli: "tässä mä nyt istun ja odotan haastattelua paikkaan, jota en kuitenkaan saa." positiivista, eikö?

Sanoivat, että soittaa torstaina miten kävi. Torstai tuli eikä mitään kuulunut, mietin että jaahas ei nekään sitten viitsi soittaa perään.

Perjantaina kuitenkin heräsin kello yhdeksän, kun oli vaan jotenkin ihan super hyvä ja virkeä fiilis! Laitoin musat soimaan ja aloin laittautua. Jossain vaiheessa menin kattomaan kännykkää ja just pari sekuntia sitten olin saanu puhelun, että ne haluaa mut sinne töihin, jippii! Oli ehkä paras päivä ja fiilis pitkään aikaan.

Koulutus tohon tapahtuu Dublinissä – hell yeah! Eka ollaan pari päivää hotellisissa sitä seuraavalla viikolla oon todennäkösesti koko viikon ajan siellä kahvi-koulutuksessa, saa nähä millanen taso niillä on kahveissa.. toivottavasti hyvä. Eikä mun tarvii maksaa mitään koko reissusta, kelpaa!

Otin maanantaina itteeni niskasta kiinni ja päätin, etten haluu syödä enää mitään paskaa ja et tekisin jotain urheilullistakin sen sijaan, että istuisin koko päivän kotona tekemättä yhtään mitään.

Lähdin kävelylle, en tienny minne sitä lähtis, kunhan kävelin. Oltii viikkoa aikasemmin käyty kattomassa Blackrockin linnaa D:n kanssa, joten ajattelin kävellä sinne päin. Pysähdyin pieneen kahvilaan hörppäämään kamomillateetä, ja sitten matka taas jatkui.

 Kävelin linnan ohi ja sit mulle tuli eteen kaks vaihtoehtoa: joko kävelisin autotien vieressä ja päätyisin meijän lähikaupan risteykseen, tai sitten menisin joenviereistä rantatietä pitkin jonnekin. Valitsin sen jonnekin. Musat soi korvilla ja ihastelin, kuinka kaunista täällä oikeasti on ja miten ihanaa on vaan kävellä. Mulla ei ollut mitään hajua missä ees olin, mutta ei sillä ollut väliä, ei mulla ollut mihinkään kiire.

Jossain vaiheessa sit keksin, että päättäisin mun kävelyn yhteen ostoskeskukseen. Jonkun ajan kuluttua näin sen mun oikealla puolella, mutten päässyt sinne mistään. Joenreunaa somisti korkea metalliaita, pusikot ja moottoritie. Piti siis kävellä. 

Olin aikasemmin laittanut mun puhelimen lentotilaan, että saisin olla ihan rauhassa ajatusteni kanssa, ja säästäisin akkuakin samalla. Jossain vaiheessa piti kuitenkin kurkata missä päin oikeen meen ja katsoa reitti vähän tutumpaan ympäristöön. "Kaksi ja puoli kilometriä" näytti google maps ja se tuntu tosi lyhyeltä matkalta, olis pitäny ottaa joku mittari mukaan nähdäkseni kuinka monta kilometriä oikein kävelin haha. Teki kyllä hyvää.

Tällä hetkellä makoilen sängyssä, eihän kello ole täällä kun vasta kaksitoista. Aurinko vähän pilkottaa sälekaihtimien välistä, ehkä ois aika nousta ylös sängystä.

Vielä pitää nauttia, kun pystyy. Kohta pääsen sitten normaaliin työrutiiniin, vihdoinkin.

Nyt vähä syömään muroja ja sit jotain blöö,

palaillaan

xx