sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Wedding

 
Eilen oli kauan odotetut ystäväni Tuulin ja Reiman häät, ja aivan ihanat häät olikin!! Täytyy tunnustaa että oon sen verran herkkis tällasissa tilanteissa, että aloin vollottamaan kirkossa jo silloin kun näin onnellisen sulhasen astelevan alttarin eteen...
Vihkimisen jälkeen juhlat jatkoivat Hvitträskissä, joka oli ihan todella todella kaunis paikka, vähän niinkun Englannin ja Suomen kohtaamispaikka, haha. Siinä nautittiin pöytiintarjoilusta ja hyvästä ruuasta, seurasta puhumattakaan! Ruokapöydässä puhuttiin mm. jättikokoisista sienistä ja puhalleltiin vesipisaroita vahakangas-liinalta alas lattialle, onneks istuttiin erillään muista joten pystyi olla vähän rennommin.
Ilta sujui kaikin puolin lepposasti, paitsi että mun jalat teki kuolemaa: koko päivä 12cm koroilla ja varmaan 50 pinniä ja 15 klipsiä kiristämässä päässä oijoi...  Mutta kärsin loppuun asti ja kotona kun sai kengät jalasta ja hiukset auki, ahh mitä euforiaa!
Onnea kuitenkin vielä hääparille!<3
 
 
Tänään on ollu kunnon lagi-päivä, en ole tehnyt yhtikäs mitään ja pitkästä aikaa ei edes huvittaisi tehdä yhtikäs mitään, välillä sitten näin. Mutta koska ei ole mitään mielenkiintoista tapahtunu tänään niin en enempää kirjottele tänne, heissulivei :)!

4 kommenttia:

  1. oi näytätte molemmat superkauniilta! ihanasti sul tukka ku noi pidennykset, oijjoi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi kiitos kiitos :)<3 en ehtiny oottaa kunno kuvaa tost kampauksest ku se ehti lässähtää jo tos vaihees, oli hieno heti kampaaja jälkee :)

      Poista

Kiitokset kommentistasi <3