Hello!
Pitkän hiljaiselon jälkeen on tullut sellanen fiilis et tänne pitäis saada jotain. Lähinnä ajatuksia ja viimeaikaisia tapahtumia kelaillen.
Elämä on arkea. Mun arkeen kuuluu työpaikka, jossa en todellakaan viihdy. On työpaikka joo, palkka on jepa jee, tunnit hyvät. Mut onko sillä loppujenlopuks mitään väliä jos oot huonolla tuulella ja ärtynyt päivästä toiseen. Heti herättyäs päivä on jo valmiiks pilalla, koska sun on pakko mennä töihin. Kävellessä bussille mietit et kohta oot siellä samassa paikassa istumassa tunti tolkulla, kuuntelemassa aivottomia ihmisiä puhelimessa, vastaamassa ehkä kymmeneen sähköpostiin (nekin kysymyksiä jotka saa sut epäilemään sen ihmisen selviämistaitoja elämässä ja et miten se on pärjänny tähän asti. Toisaalta eihän meduusallakaan ole aivoja) ja selittämässä samaa asiaa sataan kertaan asiakkaalle, joka ei silti ymmärrä mitään.
Kyllä, olen asiakaspalvelussa töissä. Istun tietokoneensa ääressä 8h päivässä. Pyöritän yksin neljää eri tuotetta, koska työkaveri sai hermoromahduksen. Mulla ei silti ole ikinä mitään tekemistä. En ole ikinä ollut näin välinpitämätön mitä työpaikkaan tulee, en välitä jos 15min tauko venyy 30min tauoksi tai jos oon vaikka 5min myöhässä aamulla. Nytkin kirjotan tätä postausta kännykällä töissä. Mä en välitä, eikä kukaan muukaan. Motivoivaa. Pomo lopetti pari kuukautta sitten ja kolme muuta työkaveria erotettiin jo melkeen puol vuotta sitten yt-neuvottelujen takia. Jäljellä on vain minä ja eräs erittäin hermoja raastava nainen, joka ei myöskään ymmärrä mitään, mitä sanon, koska englanti ei häneltä oikeen suju.
Töissä oon tottunut puuhailemaan kokoajan kaikenlaista, entinen kahvilatyöntekijä kun olen. Täällä istun ahterillani ja katson Youtubea ainakin viisi tuntia päivässä. Voi kuulosta kivalta, muttei se sitä ole. Se on vaan odotusta että kello tulisi 17:00 ja pääsisin täältä pois. Yritä siinä sitten keksiä tekemistä päivästä toiseen, että aika kuluisi. Alkaa tulla aika haasteellista, kun kaikki videot on katsottu kahteen kertaan eikä ole ketään, kenen kanssa jutella. Maybellinin mainos youtubessakin on nähty jo ainakin 20 kertaa tän päivän aikana.
Tää työ käy mun terveyden päälle. En ole ikinä elämässäni ollut sairaalassa ja tämän vuoden puolella olen ollut yötä sairaalassa jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla epäiltiin veritulppaa ja toisella kerralla mulla oli sisäinen verenvuoto mun mahakalvojen tulehdustilasta johtuen. Suora linkki jatkuvaan näytön tuijottamiseen, joka johtaa pään ja silmien särkyyn, joka puolestaan johtaa siihen, että otan buranan, koska vihaan päänsärkyä. Buranan jatkuva syöminen, stressi ja pari muuta tekijää johti sitten aika vakavaan tulehdustilaan. Näin kahdeksan viikkoa endoscopyn, lääkekuurin ja erittäin rajoitetun ruokavalion jälkeen tunnen, etten ole vieläkään täysin kunnossa. Et mitäköhän sitten seuraavaksi?
Nyt varmaan mietit, että no mikset lopeta jos on niin paskaa. Sehän ei ole toki käynyt mielessä. Jos mulla olis varaa, lopettaisin samantien enkä menis enää huomenna töihin. Jos mä en haluaisi tulla käymään Suomessa kesällä, lopettaisin samantien. Totuus kuitenkin on, ettei mulla ole varaa vielä lopettaa ja koska haluan tulla kesällä käymään kotona, en voi. Vielä.
Toissapäivänä kuitenkin päätin, että heinäkuu on se kuu. Säästän minkä voin ja lopetan, ja pidän pitkän loman! Tuun käymään Suomessa ja meen jonnekin missä on rantaa, merta ja aurinkoa. Rantalomaa mä tarvitsen kaikkein eniten, koska oon henkisesti ja fyysisesti ihan poikki. Ollut jo monta kuukautta.
Paskasta duunipaikasta huolimatta on mulla ollut hyviäkin päiviä, joista oon saanut voimaa. Näihin kuuluu erityisesti mun kaksi rakasta ystävää, jotka tuli käymään täällä mun luona viime kuussa. Monika ja Krista on siis kyseessä. Vaikka olis ollut miljoona kertaa stressittömämpää asua yksin, musta oli aivan ihanaa, että Krista ja Monika tuli käymään!
Nyt sitten kesää ja heinäkuun loppua odotellessa ja saa nähdä mitä syksy tuo tullessaan. Toivottavasti jotain parempaa.
