maanantai 30. syyskuuta 2013

Maailmanvalloitus käy suklaata syöden

Iltoja! :-)
Taas vähän taukoa kirjottamisesta, tässä välissä olen ollut kipeänä (taas), tehnyt töitä, jnejne perus tylsää shittiä. Tänään kuitenkin varmistui ehkäpä koko loppuvuoden kohokohta: lentolippuset viikoksi Irlantiin ja viideksi päiväksi Lontooseen ovat nyt kädessäni, voiko fiilis enää paremmaksi tulla!!
Lokakuun lopussa on siis lähtö Mintun kanssa kohti maailmaa ja uutta paikkaa valloittamaan. Lontooseen on pakko päästä, se on ihan siinä Irlannin vieressä joten en millään malta olla käymättä siellä, niin kauan kuin sinne olen halunnut! Pala kerrallaan pääsen tutkailemaan vähän lisää tätä palloa missä eletään! ;)
 
lauantai-illan menoa // suklaata A:lta, haha romantikko! // Saidan kanssa panostus-poseeraus (pahoittelut saidalle näistä kuvista, oli pakko haha :D)
No mutta kuitenkin, viikonloppu meni taas juhliessa, oikestaan "pitkästä" aikaa, koska mulla oli antibioottikuuri 10 päivän ajan, haha. Ja ei jumalauta sentään, minä se jos joku olen kyllä sellainen sählääjä noiden bussien kanssa! Lauantaina A:lle mentäessä mun piti jäädä ison omenan kohdalla länsiväylää mentäessä, no tietenkin se pysäkki menee jotenkin mystisesti ohi ja painan heti oikean pysäkin jälkeen nappia toivoen ettei seuraava pysäkki olisi kaukana ...tietenkin bussi menee eteenpäin varmaan kolme kilsaa etten varmasti pääse kävellen takaisin... Onneksi oli pientä taskumattia mukana, joka autto vitutukseen ja joku mukava nainen neuvoi mut vielä oikeaan paikkaan, etten varmasti eksy. Kyllä täältä maapallon persreiästäkin löytyy muutama mukava ihminen!
 
...Ihmisistä puheenollen, asiakaspalvelun helmiä on vittumaiset asiakkaat. Sitä kuulee kaikenlaista hyvin mielenkiintoisilta (not) ihmisiltä... Parhaat naurut saa huutavilta ja raivoavilta hmisistä, miten ihmiset voikaan hermostua joistain niin pienistä asioista? Joskus eräs asiakas veti herneet nenään, koska kollega ei kuullut ensimmäisellä kerralla hänen haluavan kahvia. Mutta yleensä ihmiset valittaa hinnoista: "sillähän saisi koko pullon!" "kotona saa koko pannullisen tolla rahalla!", no jumalauta menkää himaa sit pulloinee ja pannuinee en mä niitä hintoja oo keksiny. Mutta kieltämättä välillä kyllä nolottaa sanoa pienen appelsiinimehun maksavan 4,20€...
...Kuitenkin tässäkin työssä (ja varsinkin tässä paikassa) on etunsakin. Saadaan aina ensimmäisten ihmisten joukossa maistaa uusimpia suklaita ja leivoksia, joita ei ole vielä edes kaupoissa! Tällä kertaa odotan Marianne-muffinin saapuvan kauppoihin, se pelasti mun lauantai-aamun, nam! Sen lisäksi odotan yhden uutukaisen suklaapatukan ilmaantumista kauppoihin, perkule se on hyvää. Ei kuitenkaan liikaa fazerin hehkutusta, mut oon vaan sellanen kermaperse et himoitsen kaikkea makeaa, ehkä olen sittenkin oikeassa paikassa töissä, haha.
 
No se siitä tällä kertaa, matkoja odotellessa, töitä tehdessä ja suklaata syödessä.
...Work hard and play even harder!

perjantai 6. syyskuuta 2013

Keinolla millä hyvänsä!

Blööh, kerrankin koneella! Pari kolme viikkoa on sisältäny mm. Elinan läksiäiset whore-teemalla, lisää juhlimista, työntekoa, työnhakua, masentelua, kuumeilua, tulevan matkan suunnittelemista, koulujen katselemista ja tulevaisuuden suunnittelua. Liikaa kaikkea on tapahtunu ja ollu tässä meneillään, varsinkin juhlimista... Nyt on pakko vähän rauhottua ja lopettaa joksikin aikaa tällanen bileputki.


loppuillan tunnelmaa Elinan läksiäisistä

Huomenna tulee kaks viikkoa siitä, kun olisin mennyt Kreetalle matkaopaskouluun, jos siis sinne olisin sieltä varasijalta päässyt. Toisin kävi, mutta ehkä tarkoituksella. Harmittaahan se mua ihan älyttömästi, varsinkin kun mikään ei olis mua täällä pidätellyt lähtemään... Mutta koska olen jääräpää en aijo luovuttaa! Mä lähden tästä maasta keinolla millä hyvänsä. Masentaa nytkin jo valmiiks kun tiedän, että kohta se talvi tulee... Lohduttaa kuitenkin ajatus tulevasta matkasta lokakuun lopussa, jolloin lähden Mintun kanssa viikoksi Irlantiin. Irlannista lähdenkin sitten suoraan Lontooseen ja näillä näkymin olisin siellä jopa viikon, oh hell yeah!
 
Tässä myös muutaman viikon ajan oon uurastellut taas Fazerilla, arkipäivät menee kutakuinkin siellä, iltavuoroissa. Tuntuu, että eläisin jossain laatikossa, kun en ikinä nää auringonvaloa sitä 30min enempää ja senkin vietän bussissa menossa töihin.... Kauniit säät on jääny multa kokonaan nauttimatta, mutta toisaalta nyt työnteko mahdollistaa mun viikon matkan Lontooseen, ja siellä shoppailut, joten motivaatiota löytyy! ;-)
 
Nyt oon ollu kipeenä pari päivää, eilen ja tänään olis pitäny olla töitä, mutta enhän mä kuumeessa minnekään lähde. Viikonloppu menee pitkästä aikaa ihan vaan tässä kotosalla: on iha jees mättää sipsejä ja suklaata sohvalla näyttäen vitun limaselta ja kattoo leffoja!
 

en tiedä miten tää kuva liittyy mihinkää, no jaa

Näihin tunnelmiin lopettelen, palaillaan sitku ehin taas koneelle!
PS. aloitettiin Saidan kanssa yhteinen matkablogi ja sen löytää osoitteesta: http://aidantoisellepuolelle.blogspot.fi/