maanantai 30. syyskuuta 2013

Maailmanvalloitus käy suklaata syöden

Iltoja! :-)
Taas vähän taukoa kirjottamisesta, tässä välissä olen ollut kipeänä (taas), tehnyt töitä, jnejne perus tylsää shittiä. Tänään kuitenkin varmistui ehkäpä koko loppuvuoden kohokohta: lentolippuset viikoksi Irlantiin ja viideksi päiväksi Lontooseen ovat nyt kädessäni, voiko fiilis enää paremmaksi tulla!!
Lokakuun lopussa on siis lähtö Mintun kanssa kohti maailmaa ja uutta paikkaa valloittamaan. Lontooseen on pakko päästä, se on ihan siinä Irlannin vieressä joten en millään malta olla käymättä siellä, niin kauan kuin sinne olen halunnut! Pala kerrallaan pääsen tutkailemaan vähän lisää tätä palloa missä eletään! ;)
 
lauantai-illan menoa // suklaata A:lta, haha romantikko! // Saidan kanssa panostus-poseeraus (pahoittelut saidalle näistä kuvista, oli pakko haha :D)
No mutta kuitenkin, viikonloppu meni taas juhliessa, oikestaan "pitkästä" aikaa, koska mulla oli antibioottikuuri 10 päivän ajan, haha. Ja ei jumalauta sentään, minä se jos joku olen kyllä sellainen sählääjä noiden bussien kanssa! Lauantaina A:lle mentäessä mun piti jäädä ison omenan kohdalla länsiväylää mentäessä, no tietenkin se pysäkki menee jotenkin mystisesti ohi ja painan heti oikean pysäkin jälkeen nappia toivoen ettei seuraava pysäkki olisi kaukana ...tietenkin bussi menee eteenpäin varmaan kolme kilsaa etten varmasti pääse kävellen takaisin... Onneksi oli pientä taskumattia mukana, joka autto vitutukseen ja joku mukava nainen neuvoi mut vielä oikeaan paikkaan, etten varmasti eksy. Kyllä täältä maapallon persreiästäkin löytyy muutama mukava ihminen!
 
...Ihmisistä puheenollen, asiakaspalvelun helmiä on vittumaiset asiakkaat. Sitä kuulee kaikenlaista hyvin mielenkiintoisilta (not) ihmisiltä... Parhaat naurut saa huutavilta ja raivoavilta hmisistä, miten ihmiset voikaan hermostua joistain niin pienistä asioista? Joskus eräs asiakas veti herneet nenään, koska kollega ei kuullut ensimmäisellä kerralla hänen haluavan kahvia. Mutta yleensä ihmiset valittaa hinnoista: "sillähän saisi koko pullon!" "kotona saa koko pannullisen tolla rahalla!", no jumalauta menkää himaa sit pulloinee ja pannuinee en mä niitä hintoja oo keksiny. Mutta kieltämättä välillä kyllä nolottaa sanoa pienen appelsiinimehun maksavan 4,20€...
...Kuitenkin tässäkin työssä (ja varsinkin tässä paikassa) on etunsakin. Saadaan aina ensimmäisten ihmisten joukossa maistaa uusimpia suklaita ja leivoksia, joita ei ole vielä edes kaupoissa! Tällä kertaa odotan Marianne-muffinin saapuvan kauppoihin, se pelasti mun lauantai-aamun, nam! Sen lisäksi odotan yhden uutukaisen suklaapatukan ilmaantumista kauppoihin, perkule se on hyvää. Ei kuitenkaan liikaa fazerin hehkutusta, mut oon vaan sellanen kermaperse et himoitsen kaikkea makeaa, ehkä olen sittenkin oikeassa paikassa töissä, haha.
 
No se siitä tällä kertaa, matkoja odotellessa, töitä tehdessä ja suklaata syödessä.
...Work hard and play even harder!

6 kommenttia:

  1. MohohohohO! Kato mun kättä kun se on pitkä ja laiha ja kaareva!! =DDD HAjoilen sille =DDDDDD
    Mut nomnomnomnom mitä herkkuja sitä tuleekaan popsittua töissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah jooo sun käsi on aivan loistava! :DDD Mmm niinpää, nytki tekis mieli vetästä pari fazerin sinistä... :D!

      Poista
  2. Rakas lapsi, marianne muffinssit ovat olleet tilattavissa ruokakauppoihin syyskuun alusta alkaen..riippuu vaan täysin kaupan valikoimasta...sinuna en enää odottelis vaan vaihtaisin kauppaa :)

    VastaaPoista
  3. Joo se Ison Omenan pysäkki on tosi sniikisti ennen kun edes on Ison Omenan kohdalla :D Sillon ku joskus menin Isoon Omenaan stadista bussilla nii laskin pysäkkejä iha paniikissa "apua enää yks pysäkki...vaiko viel kaks???" :DD ei kuitenkaan käyny yhtä köpelösti ku sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooooo ei jumalauta mä lasken aina pysäkkejä iha paniikissa minne uuteen paikkaan ikinä meenki :DDD

      Poista

Kiitokset kommentistasi <3