Tässä vähän lisää Irlanti kuvia. Sain digikamerallani muutaman kuvan Waterfordista ja Kilkennystä ennenkun siitä loppui akku. Tietenkään mulla ei ollut laturia mukana, koska katsoin kotona akun olevan täysi. Digikamera on kyllä aivan täyttä farssipaskaa.
Kunnon kamera ois jees!
Tää taitaa olla ainoa kuva, jonka Waterfordista otin, haha.
...Sitten alkaakin Kilkennyn kuvat:
Jumatsukkeli, en siis ole ikinä eläissäni nähnyt näin vihreää ruohoa!! Katottiin siellä suu auki, että ihan kun maisemat oltais photoshopattu, mutta näköjään ruoho sitten tosiaan on vihreämpää aidan toisella puolella, haha!
Kilkennyssä, ja muuallakin, oli niin mielettömän idyllistä. Molemmat meistä pysty kuvittelemaan itsemme sinne asumaan idylliseen pieneen taloon, auto pihassa, lapset kirmailemassa vihreillä niityillä. Haha kuulostaa ihan joltain elokuvalta, mutta siellä ollessamme tuntui, että oltais oikeasti jossain elokuvassa. Niin epätodellista!
Haha mua naurattaa tää kuva, käveltiin jonkun koulun ohi, jonka pihalla oli varmaan kahdeksankymmentä jätkää, joista suurin osa oli hyvännäkösiä. Haha mun piti ottaa niistä kuva, mutten oikeen onnistunut siinä.. Taisin saada muutaman oudoksuvan katseen ohikulkijoilta, hups!
Pitihän mun matkallakin mässäillä, tilasin jossain kahvilassa itse tehtyä suklaakakkua, jonkun ajan päästä ne toi mulle ton näköisen lautasen mun eteen, ah nam! Rakastan, kun Englannissa ja Irlannissa aina lämmitetään suklaakakut ja annetaan kermavaahtoa kaupan päälle. Mussutin aivan onneissani ja ruogasmeissani tota kakkua kerman kera, aivan älyttömän hyvää!
Noista maisemista oli vaikeaa tulla takaisin kotiin, Irlannissa ei ollut tietoakaan syksystä ja aurinko paistoi ja Suomeen tullessa kaikki loputkin lehdet oli tippunut, taivas harmaana ja ilma jäätävän kylmä....
Mutta tosiaan onneksi siihen tulee muutos piakkoin ja tää tyttö asustelee kuvien maisemissa vakituisesti! Sanoi kuka vaan mitä tahansa Suomen puolesta, mä en tänne jää. Suoraan sanottuna vihaan tätä paikkaa. Kyllä mä ainakin mielummin elän tollasissa maisemissa ja kohteliaiden ihmisten ympärillä, kun Suomessa! Syitä mun lähtemiseen on hyvin monta, eikä tää ollut mikään hetken mielijohde, jos joku sitä miettii.
...Tällä hetkellä mun pää lyö aivan tyhjää. Ihanaa vaihtelua, ettei päässä liiku mitään! Kotona on aina niin laginen olo ja väsyttää kokoajan. Vielä ei ole tylsyys iskenyt, mutta jossen keksi mitään tekemistä viikonlopulle, saattaa olla että saan jonkun turhautumiskohtauksen, haha!
Nyt taidan mennä vähän syömään, palaillaan! :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitokset kommentistasi <3